lauantai 31. toukokuuta 2014

Keskeneräisiä, valmiita ja arkea :)

Ihan ensimmäisenä onnea kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille :)
Ihan kaikille <3
 
Paljon on edelleen työn alla
ja sitäkin enemmän mielessä, mutta aikaa ei tunnu olevan yhtä paljon!
 
Tällaisia (ja paljon muuta) on kesken:
 
 
ja tällaisen setin olen saanut valmiiksi:
 
 
Minusta nimittäin tuli viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa TÄTI :)
kun pikkusiskoni sai esikoispoikansa <3
Olen ihan hullaantunut, pasmat menivät aivan sekaisin,
kun tulivat tässä käymään perjantaina.
Minä aivan innoissani vaihdoin vaipankin
ja sylistä en meinannut raaskia päästää.
Onhan Ukko joulukuussa jo 3 vuotta ja Iida kohta 5 vuotta!! 
Mihin se aika kuluu?
 
 
Tänään lasten kanssa vietiin iskä satamaan,
työpaikan saunailtaan ja mitä ikinä tekevätkään.
 
 
Samalla jäätiin leikkipuistoon, katseltiin laivoja, nautittiin auringosta,
jäätelöstä ja yhteisestä ajasta ilman kiirettä.
 
 
Pari tuntia hujahti äkkiä ja sitten pitikin lähteä jo saunaa lämmittämään.
Joskos huomenna mentäisiin kadunmaalaushommiin ;)

 
Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti