sunnuntai 27. lokakuuta 2013

 
Syksy on tuloillaan hyvää vauhtia.
Ollaan jo vähän joulufiilistelyjäkin aloitettu:
lainattu kirjastosta joulukirjoja, leivottu pipareita ja torttuja
ja itse olen aloittanut glögikaudenkin :)
 
 
Ja oma jouluaskartelu ja lahjalista on alkanut kasvamaan jo vähän liikaa :D
Pitänee alkaa jo tekemään jos aion edes osan saada toteutettua!
 
Aamut on ollut jo kylmiä ja maakin oli kerran jo valkoisena.
Vesisade sen tuhosi, niinkuin yleensä aina ensilumet.
Mutta sitä lunta varmasti vielä tulee,
joten ei hätiämitiä ;)
(Pikkuveljeni kävi Posiolla sukuloimassa, ja siellä oli viime viikolla jo 15-20cm lunta!!!
Arvatkaa vain, olisinko halunnut olla siellä!!!!)

 
Lehdetkin on saatu haravoitua melkein koko pihalta,
mutta lähes saman verran olisi vielä haravoitavaa :)
Nautin siitä, tykkään!!! 
 
Nyt on kuitenkin oltu jo pitkään harmauden ja vesisateiden armoilla,
eikä ulos ole tehnyt mieli,
joten PALJON kynttilöitä on sytytelty, Juha kuuluu taustalla 
ja pieniä joulujuttujakin on pöydällä odottamassa ;)
 
P.S.Lauantaina sain kodin täyteen ihania ystäviäni harmautta laimentamaan <3
nimittäin Leikkien lelukutsujen merkeissä.
Mahtavaa aikaa, leikkien ja seurasta nauttien,
KIITOS IHANAISET <3
 
mUkAvAA AlkAnUttA vIIkkOA
sInUllE
IhAnA lUkIjAnI!
 
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Kiitos Nina, nyt tekee mieli joulutorttuja ja ulkona sataa, joten en viitsi pyöräillä kauppaan :D Oli ihana lauantai! Täälläkin aamusta jo kirjoiteltu listaa mahdollisista joululahjoista, jotta kaikille tulisi jotain pientä tehtyä! Oikeita yökkärikelejä! Ihanaa Maanantaita!

    VastaaPoista
  2. Taas ihanaa tunnelmaa ja ihania joulutorttuja! :) Täällä ollaan jo yksi piparisatsi leivottu pari viikkoa sitten ja perjantaina tein jouluista pataa, johon tuli nesteeksi Valion Hehkua ja suurusteeksi pipareita :D Oli kyllä hyvää ja erilaista! Joulutorttujakin pitäisi Pikku-E:n kanssa leipoa, kunhan pienen miehen nuha hellittää :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kollaasit, Nina!:)

    Täälläkin on avattu glögikausi ja joulukirjoja käyty kirjastosta hakemasa, ei maha mittää...;D
    Joulutorttuja on tehnyt ihan kauheasti mieli, mutta ajattelin kestää itsenäisyyspäivään asti, silloin teen niitä;)

    Nina, LÄMMIN KIITOS sinulle niin ihanista viesteistäsi!!!♥
    Ja hei, meillä on ihan tavis koti!;)

    Halaten, Marikki

    VastaaPoista