tiistai 17. syyskuuta 2013

SyKSy

 
Täällä minä olen, vaikkei mitään ole kuulunutkaan.
Ommellut ja neulonut silloin tällöin. Jotain pientä.
 

 
Ollut ja yrittänyt nauttia syksystä,
sen tuomista väreistä, auringosta ja raikkaista jo kylmistäkin aamuista.
Syksyn värjäämistä lehdistä.
 
 
Istunut kuistilla, hengittänyt sisään aamun ensimmäisiä auringonsäteitä,
raikkaan kosteaa ilmaa. Yrittänyt kuunnella lintujen ääniä, vielä kun mahdollista.
 
 
Siltikään se ei aina riitä.
Ei, vaikka kuinka haluaisin ja puristaisin itsestäni kaiken jaksamisen.
Väsymys ja toimettomuus on ottanut vallan.
 Koneella oleminen on ahdistavaa.


 
Liekö johtuu syksystä ja pimenevistä illoista (joita rakastan kylläkin),
että jaksaminen ei aivan ole huipussaan ja tahtoisin vain nukkua,
vai johtuneeko elämäntilanteestani joka vaatii aikaa itselle ja omille ajatuksille.
 
 
Paljon en jaksa, vaikka haluaisin.
Sehän tässä on vaikeaa: halu tehdä on isompi kuin jaksamisen määrä.
On opeteltava olemaan. Tässä. Tekemättä mitään ihmeempää.

 
Olla suorittamatta. Antaa aikaa.

 
Tehdä vain jos oikeasti jaksaa, eikä pakottaa itseään äärimmäisyyksiin.
SÄilyttää se nautinto mikä tekemisessä on tähän asti ollut.
 
AuRiNKoiSia PäiViä SiNuLLe <3


2 kommenttia:

  1. Kun jostain luopuu, vaikka hetkeksikin, tulee tilalle jotain aivan uutta. Pidä taukoa tarvittaessa, ja tee vain mitä jaksat. Huomaatkin, ehkä, että mikään ei romahdakaan, ja jossain vaiheessa jotkut asiat ovat vielä merkityksellisempiä jos mahdollista :)

    VastaaPoista
  2. Sanotaan, että on aika levon, on aika työn, on aika luovuttaa, on aika pitää kiinni, on aika kiiruhtaa, on aika pysähtyä, kaikella on aikansa maan päällä...Yritetään tämä muistaa, meistä jokainen:)
    Siunattua viikkoa, lepoa ja voimaa!♥

    VastaaPoista